Vadelmakombucha

Vadelmakombucha, vadelmakombutsa
Vadelmakombuchassa on kauniin heleä punainen väri.

Kombuchan makumaailman kanssa on mahtavaa leikkiä, sillä käymisprosessin ansiosta juoma saa eri mauilla mielenkiintoisia ulottuvuuksia. Kombuchan monivivahteisuuden ansiosta sitä on alettu testata esimerkiksi ravintoloissa alkoholittomaksi vaihtoehdoksi erilaisten ruokien makupariksi. Sitä käytetään jo jonkin verran myös drinkkien latrinkina.

Vinkki: kombuchasta ja oluesta saa taiottua herkullisen ja vähäalkoholisen raddlerin. Vadelmakombuchalla raddleriin saa lisäksi kauniin värin ja vadelmaisen vivahteen.

Jos olet saanut jo kasvatettua itsellesi vahvan ja hyvinvoivan scobyn ja olet valmistanut jo muutaman erän tavallista kombuchaa, voit kokeilla mihin kaikkeen scobystasi on ja voit alkaa valmistaa myös makukombuchoja.

Vadelmakombucha, vadelmakombutsa

Suosittelen, että teet noin neljä erää ”normaalia” mustasta teestä valmistettua kombuchaa ennen kuin alat testaamaan scobysi kestävyyttä vihreän tai muiden teelaatujen kanssa. Scoby tarvitsee mustaa teetä elääkseen, sillä musta tee aktivoi sen toiminnan.

Tämä vadelmakombucha on mahtava kesäjuoma. Se on maultaan hieman makea ja mustan teen sijaan siinä on käytetty paljon vihreää teetä sekä tietenkin vadelmanlehtiteetä.
Kesällä kun vadelmapensaat alkavat kukoistaa, voi vadelmanlehtiä käydä keräämässä luonnosta itsekin ja valmistaa niistä kotitekoista vadelmanlehtiteetä. Tähän versioon olen kuitenkin käyttänyt Clipperin vadelmanlehtiteetä, sillä siinä on vahva vadelman maku.

Kombuchan pullotusvaiheessa lisäsin pullojen pohjille vähän hunajaa, jonka liuotin veteen ja keitin hyvin, jotta hunajan bakteeristo ei lähtisi kasvamaan toisessa(kaan) käymisessä.
Olen kirjoittanut aiemmassa postauskessani ohjeet kombuchan ja scobyn valmistamiseen. Jos olet vasta-alkaja kombuchan valmistamisessa, suosittelen, että luet kombuchan valmistamisohjeet ja siihen liittyvät vippaskonstit sekä mahdolliset vaaranpaikat tarkkaan läpi (esim. miksi hunajaa ei voi käyttää kombuchan ensimmäisessä käymisvaiheessa).

Kombuchan makujen kanssa kannattaa leikkiä ja selvittää, mikä niistä on se itselle parhain vaihtoehto. Tämä runsaasti vadelmainen ilopilleri on noussut perheessämme ainakin tämän hetken listaykköseksi.

Vadelmakombucha (noin 4 litraa):

  • noin 6 dl kombuchajuurta, eli valmista kombuchaa
  • 4 l puhdasta vettä
  • 200 g sokeria (jos olet alkanut niukentaa sokerin määrää kombuchastasi, voit käyttää myös vähemmän sokeria. Sokerin määrää ei kuitenkaan kannata vetää liian tiukille, sillä se näännyttää scobyn)
  • 3 pussia vadelmanlehtiteetä
  • 3 pussia vihreää teetä
  • 2–3 pussia mustaa teetä
  • Pullotukseen: 5 g hunajaa/litra

Kiehauta vesi kattilassa ja lisää sen joukkoon teet sekä sokeri. Laita kattilan päälle kansi. Pidä kaikki pinnat ja tarvikkeet puhtaina, jotka koskettavat kombuchaa. Kun kombucha alkaa käydä, siinä alkavat käydä myös kaikki ei-toivotut bakteerit, jotka siihen ovat joutuneet. Siksi on erittäin tärkeää, että teet kombuchan puhtaassa ympäristössä.
Anna teen liueta vedessä noin 15 minuuttia tai kauemmin (liotusaika riippuu siitä kuinka vahvasta kombuchasta pidät).

Anna teen jäähtyä huoneenlämpöön.

Kaada lasipurkkeihin tai -purkkiin kombuchajuuri, scoby(t) ja valmistamasi makea tee. Peitä kombucha liinalla tai talouspaperilla ja kiinnitä se kuminauhalla lasipurkin ”kanneksi”. Anna kombuchan käydä vähintään viikko. Maistele kombuchaa ennen kuin alat pullottaa sitä. Kun siinä on hieman simamainen ja kevyen olutmainen maku sekä vähän hiilihappoja, kombucha on valmis pullotettavaksi. Voit antaa kombuchan fermentoitua pidempääkin kuin viikon, mutta maistele sen makua koko ajan, ettei se ala 1)käydä liikaa (eli siihen alkaa muodostua paljon alkoholia) 2) siihen ei ala kasvaa mitään ei-haluttua (juoma haisee pahalta).

Sinulla pitäisi olla nyt noin neljä litraa valmista kombuchaa, mutta mittaa vielä tarkka määrä, niin tiedät, kuinka monta (lasi)pulloa tarvitset pullotusta varten. Desinfioi pullot hyvin.

Keitä kattilassa pieni määrä vettä ja lisää hunaja (5 g/l) sen joukkoon. Anna kiehahtaa nopeasti. Jäähdytä lientä hieman ja lisää se sitten pullotettavan kombuchan joukkoon. Kaada kombucha pulloihin, sulje korkit ja anna kombuchan tekeytyä huoneenlämmössä vähintään pari päivää tai jääkaapissa vähintään viikko.

Nauti kylmänä.

Vadelmakombucha, vadelmakombutsa
Kombucha on mahtava alkoholiton vaihtoehto esimerkiksi kesän juhliin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s