
Pääsiäispupun ja -tipun herkkukoriin ilmestyi tänään pääsiäiseen sopivat mehukkaat ja muhkeat rahkamunkit, jotka on maustettu appelsiinin kuorella. Näillä palleroisilla on mukava juhlistaa niin pääsiäistä kuin tulevaa vappuakin!
Saksalaisista rahkamunkeista inspiraation saaneet ketomunkit on tosi helppo tehdä. Taikinan teosta valmiiseen munkkiin menee aikaa alle 30 minuuttia. Tämä on siis mahtava pikaherkku, jos alkaa yhtäkkiä tehdä mieli makeaa. Taikinan tekoon voivat osallistua perheen pienimmätkin, mutta isojen vastuulle jää hyvän uppopaistopinnan loihtiminen munkkeihin.
Täydellinen ketopulla
Ohje on vähähiilihydraattinen, ja siksi siinä on käytetty sokerin sijaan erytritolia (Voit käyttää myös muuta hiilihydraatitonta vaihtoehtoa, kuten steviaa). Nämä munkit ovat mahtava herkku perheelle, jossa on keto- ja tavallisella dieetillä olevia; voit laittaa ketotaikinaan erytritolia, muuhun taikinaan tavallista sokeria. Jaat vain takinan osiin ja makeutat ne kunkin dieettiin sopivalla tavalla.
Tämä rahkamunkki on lähimpänä pullamaista pullaa, jonka olen keto-ohjeella onnistunut tekemään. Luulen, että maku ja suutuntuma tulevat siitä, että taikinaan saa puhallettua paiston aikana mukavasti ilmaa, ja pullat ovat valmiina muhkeita ja pehmoisia. Hyvin usein ketoleivonnaisista tulee todella raskaita ja tiiviitä, sillä jauhot rajoittavat taikinan ilmavuutta joissain leivonnaisissa. Olin siis erittäin iloinen, että näihin onnistui saada se munkin ominainen kuohkeus.
Olen yrittänyt jo ikuisuuksia tehdä vegaanista ketotaikinaa, jota voisi uppopaistaa tai paistaa vohveliraudassa. Valitettavasti en ole onnistunut siinä, sillä taikinaan ei tule kertakaikkisesti tarpeeksi sidosaineita, että se pysyisi paiston ajan kasassa. Vinkkejä tähän otetaan vastaan!
Tähän taikinaan on käytetty kananmunaa juuri siksi, että se pysyisi kasassa paiston ajan. Voit halutessasi vatkata kananmunat, että saa taikinasta ilmavaa. Ruokasooda tekee taikansa taikinaan paiston aikana, mutta voit varmistaa entistä ilmavamman tuloksen vatkaamisella.

Uppopaistamalla nopeasti valmista
Uppopaistaminen on mukava tapa tehdä ruokaa, sillä silloin saa nopeasti valmista. Sen aikana pitää kuitenkin olla tarkkana, että ruoka ei pala ja öljy ei loiskahtele liedelle. Uppopaistaessa varmista, että sinulla on lähellä kansi, jonka voit laittaa kattilan päälle, jos öljy syttyy palamaan (älä koskaan laita vettä öljyn päälle!)
En laittanut reseptiin paistoon tarvittavaa öljymäärää, sillä se riippuu täysin kattilasi koosta. Itse käytä aina mieluiten pientä kattilaa uppopaistamiseen, sillä silloin öljyä ei tarvitse höllätä kattilaan paljon. Öljyä pitäisi olla kattilassa sen verran, että munkin toinen puoli (ja vähän enemmän) peittyy, kun laitat sen paistumaan. Tapaa voisi kutsua myös ”pintapaistamiseksi” (shallow fry).
Voit varmistaa, että öljy on tarpeeksi kuumaa laittamalla öljyyn palan leipää. Jos öljy alkaa pirskahdella palan ympärillä ja pala saa kullanruskean pinna melko nopeasti, öljy on oikean lämpöistä (noin 170-180-asteista) munkkien paistoon. Öljy jäähtyy, kun laitat sinne ensimmäiset munkit paistumaan, siksi lieden lämpö kannattaa pitää vielä hetki paiston aloittamisen jälkeen korkealla. Sen jälkeen voit laskea lieden lämpötilaa siihen asteeseen, että öljy pysyy oikeassa lämpötilassa koko paistamisen ajan.
Jos vaikuttaa, että munkit eivät lähde paistumaan kunnolla ja öljy ei pirskahtele, nosta lieden lämpöä hetkeksi, että öljy pääsee taas oikeisiin lukemiin. Voit tarkistaa ja säädellä öljyn lämpöä käyttämällä lämpömittaria. (Minulle ei sellaista ole, koska molemmat sähköiset mittarit ovat menneet rikki..).
Munkit muotoillaan kahden ruokalusikan avulla pyöreiksi. Se on myös hyvä tapa varmistaa, että munkeista tulee suurin piirtein saman kokoisia. Ruokalusikallinen taikinaa paisuu öljyssä aika paljon, eli kannattaa jättää kattilassa tilaa munkkien väliin, että ne eivät paistu toisiinsa kiinni.

Reseptivariaatioita:
-Jos haluat tiristää taikinasta ylimääräisiä hiilareita, käytä taikinaan tapiocajauhojen sijaan kookosjauhoja.
-Jos haluat munkeista pullamaisemman makuisia tai paremmin vappuun sopivia, mausta taikina (appelsiinin kuoren sijaan) kardemummalla.
-Voit käyttää nostatusaineena ruokasoodan sijaan myös leivinjauhetta.
-Jos et ole ketodieetillä, käytä erytritolin sijaan tavallista/ruoko sokeria.
Yhdessä munkissa on hiilareita noin 2,3 g.
Ketorahkamunkit (noin 15 kpl):
- 2,5 dl/ 120 g mantelijauhoja
- 2 rkl/ 20 g tapiocajauhoja TAI kookosjauhoja
- 250 g laktoositonta rahkaa
- 2 kananmunaa
- 3 rkl erytritolia + noin 2 rkl munkkien päälle TAI tavallista sokeria
- 1 tl ksantaania
- 2/3 tl ruokasoodaa
- 1 appelsiinin kuori
- 1 tl kanelia munkkien päälle
- (kardemummaa)
- öljyä paistamiseen
Sekoita kuivat aineet keskenään. (Vatkaa kananmunat ja erytritoli keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Tämä on vapaaehtoinen vaihe). Sekoita kananmunaseoksen joukkoon rahka ja appelsiinin raastettu kuori. Lisää lopuksi jauhot käännellen joukkoon.

Laita öljy kattilaan ja laita lämpeämään. Kun öljy on noin 170-180-asteista, voit alkaa paistaa siinä munkkeja. Tee ensin kokeilukappale, jonka paistat, niin näet, onko öljy sopivan lämpöistä. Pyörittele kahden ruokalusikan välissä taikinasta ruokalusikan kokoisia palleroita ja nosta varovasti öljyyn. Paista molemmin puolin noin 2-2,5 minuuttia per puoli.

HUOM: jos öljy on liian kuumaa, munkin pinta tummuu nopeasti, mutta se jää sisältä raa´aksi. Siksi olisi hyvä, että öljy on sen lämpöistä, että munkin paistossa menee noin pari minuuttia per puoli.
Nostele paistetut munkit talouspaperin päälle jäähtymään. Talouspaperi imaisee munkeista ylimääräiset rasvat pois.
Sekoita erytritoli ja kaneli ja pyöräytä jäähtyneet munkin seoksessa.
Nauti tuoreeltaan, niin munkit ovat aina parhaimmillaan.
Ihanaa ja aurinkoista pääsiäistä kaikille!

One Comment Lisää omasi