Chimichurri Villiyrteillä

Maistoin ensimmäisen kerran tätä eteläamerikkalaista peston tapaista kastiketta viime kesänä veljeni häissä. Siellä tätä tarjoiltiin maukkaiden pitaleipien kastikkeena. Vaikka kastiketta ei oltu tehty täysin ’sen perinteisen’ mukaan, niin oman suuni mukaan tuo kälyni valmistama ihanuus oli juuri sitä parasta chimichurria ever! Onnekseni häistä jäi tuota eeppistä taikalientä vähän yli mukaanotettavaksikin ja siitähän oli minulle iloa…

Lempeä kikhernecurry (v,g)

Tämä pirteän värinen intialainen curry on maustettu lasten makunystyrät mielessä pitäen. Tässä suupielet keltaiseksi maalaavassa curryssa on reilusti makua, mutta se ei ole kuitenkaan tulinen. Curryt ovat mielestäni hyvä ruoka tutustuttaa perheen pienimpiä mausteiden maailmaan. Tämän curryn siivittelemänä meillä päästiin esimerkiksi maistelemaan kokonaisia neilikoita (niin suurella innolla, että lapsia piti toppuutella nielemästä niitä kokonaisina). Aina…

Gluteenittomat ja vegaaniset churrot (g,ve)

Vappu on melkein täällä ja niin ovat myös kaikki juhlaan kuuluvat megaherkut.Minusta ei ole oikein koskaan ollut munkin paistajaksi, koska hommaan menee ihan tuhottomasti aikaa ja kotona kyhätty lopputulos on aina joko raaka tai palanut munkkipalleroinen. Syön paljon mieluummin ammattilaisten valmistamia pohjalaisia possuja, kotkalaisia possoja tai manselaisia Pyynikin munkkeja. Churrot taasen ovat helppoja ja rapeita…

Churrot

Maistuisiko munkki, muttet jaksa ryhtyä taikinan vaivaamiseen? Silloin kannattaa kääntyä munkin espanjalaisen sukulaisen, churron, puoleen. Churrotaikina valmistuu kädenkäänteessä ja paistamiseenkaan ei mene kuin hetki, sillä churrot ovat tikkumaisen mallinsa vuoksi nopeita kypsymään. Voit käyttää churrojen paistinöljynä kookosrasvaa (eli ns. munkinpaistorasvaa) tai esimerkiksi perinteistä rypsiöljyä. Churrot (4-6:lle): 2,5 dl vehnäjauhoja 4 dl vettä 3 rkl sokeria…