Vähähiilarinen suklaa-juustokakku

Eilen vietimme lastemme ’hääjuhlaa’ 😀 Sen kunniaksi poika tilasi kakkua ja pullaa, joten niitähän piti sitten leipoa. Halusin itsekin päästä suurena juhlapäivänä herkkuapajille, joten kehitin tämän helpon ja nopean vähähiilihydraattisen suklaa-juustokakun. Nimestään poiketen kakku ei kuitenkaan vaadi hyydyttelyjä tai turhaa odottamista. Se on hyvä, sillä vesi herahtaa kielelle jo tätä leipoessa!Herkullisen maun lisäksi kakun meriitiksi…

Vähähiilihydraattiset siemensämpylät sopivat gluteenittomaan sekä ketogeeniseen ruokavalioon

Paikallisessa marketissamme on myynnissä jauhottomia ja lähes hiilarittomia sämpylöitä, joissa on ihana rakenne. Tietenkin kun sellaista pääsi maistamaan, oli pakko heti alkaa miettimään, että miten niitä voisi valmistaa itse. Leivissä oli samantapainen maku kuin siemennäkkärissä. Ainesosat niissä ovat melko samat: auringonkukan- ja pellavansiemenet ovat molemmissa pääroolissa. Jos olet ketogeenisellä ruokavaliolla, näistä sämpylöistä saat niiden ansiosta…

Sienipiirakka Mamman mainiolla piirakkapohjalla

Äiti teki aikoinaan perheemme juhliin aina Puutarhurinpiirakkaa. Piirakka itsessään oli loistavaa, mutta erityisen hyvän siitä teki sen herkullinen pohja. Sen salaisuus on juusto, joka laitetaan piirakkapohjan joukkoon. Pohjan rakenne on rapea, hieman sitkoinen ja hieman rasvainen. Ilmeisesti juuston ansiosta pohja ei kuivu eikä tunnu jauhoiselta suussa ( kuten monet suolaisten piirakoiden pohjat tahtovat tehdä). Juusto…

Gluteeniton ja vegaaninen suklaajuustokakku

Tästä taivaallisesta suklaasuun unelmakakusta löytyy pehmeä ja täyteläinen päällinen sekä pähkinäinen ja rapea pohja. Mitäpä muutakaan täydelliseen juustokakkuun tarvittaisi?! Kakku on herkullisuuden lisäksi vegaaninen ja gluteeniton, eli se sopii lähes kaikille nautiskelijoille. Tämä kakku sopii esimerkiksi täydellisesti äidin ilahduttamiseen tulevana sunnuntaina tai vaikkapa merkkipäivän juhlapöytään kuun taitteessa. Tai miksei ihan vaan vaikka päivän piristykseksi ja…

Gluteenittomat ja vegaaniset suklaa-kaura Cookiesit

Nämä pähkinäiset, suklaiset ja kauraisat cookiet ovat ns. ’one pot wonder’, eli näiden leivontaan ei kulu ajan lisäksi edes kulhojen pohjia – keksien tekoon tarvitset nimittäin vain yhden kulhon tai cutterin. Suklaa-kaura cookiet ovat gluteenittomia ja vegaaneja. Jos et noudata erityisruokavalioita, voit halutessasi käyttää keksien tekoon maitoa sisältävää tummaa tai valkoista suklaata tai voita. Teff-jauhot…

Tyrnisima

Nyt jos koska on hyvä aika alkaa valmistaa kotitekoista simaa. Se on ensinnäkin erittäin helppoa puuhaa ja sen lisäksi kotona siman makumaailman kanssa pääsee helposti leikkimään. Tähän versioon hulahti parisen desiä jäisiä tyrnejä pakkasen pohjilta.Tyrni sopii maultaan simaan erittäin hyvin, sillä se on hapokas ja sen maanläheinen maku sopii simaan kuin nakutettu. Voit valmistaa siman…

Pääsiäisjuustokakku

Ihanaa pääsiäistä kaikille! Tänä vuonna joudumme viettämään juhlaa erikoisissa oloissa, joten jokainen meistä kaivannee pientä piristystä pyhäpäivien ratoksi. Tämän kakun avulla sitä saat, takaan sen!Pääsiäisjuustokakku eli sitruunainen juustokakku on ihanan kevyt, kirpeä ja mausteinen. Kookos, inkivääri, karvasmanteli ja täytteen keltaisen värin antava kurkuma luovat yllättävän makumaailman melko perinteiseen juustokakkuun. Tämä resepti on gluteeniton ja kasvispohjainen….