Vähähiilarinen suklaa-juustokakku

Eilen vietimme lastemme ’hääjuhlaa’ 😀 Sen kunniaksi poika tilasi kakkua ja pullaa, joten niitähän piti sitten leipoa. Halusin itsekin päästä suurena juhlapäivänä herkkuapajille, joten kehitin tämän helpon ja nopean vähähiilihydraattisen suklaa-juustokakun. Nimestään poiketen kakku ei kuitenkaan vaadi hyydyttelyjä tai turhaa odottamista. Se on hyvä, sillä vesi herahtaa kielelle jo tätä leipoessa!Herkullisen maun lisäksi kakun meriitiksi…

Rapeat vohvelit – nopea luottoherkku maistuu niin arkena kuin juhlana

Vanha vohvelirautamme tuli tänä kesänä tiensä päähän. Oli aika hankkia uusi kapistus ja se osoittautuikin ihan aiheelliseksi ostokseksi: enää vohvelit eivät tartu vohvelirautaan kiinni, oli resepti millainen hyvänsä 😀 Uuden raudan myötä vohvelikestit ovat olleet taas arkipäivää meidän perheessämme. Olen maininnut joskus aiemminkin vohvelipersoudestamme täällä blogissa. Innokkaan paistelun tuloksena ovat syntyneet esimerkiksi gluteenittomat ja vegaaniset…

Vaivaamaton leipä on vaivaton vaihtoehto juurileivälle

Vaivaamaton leipä on vaivaton kesäherkku. Sen valmistamiseen ei mene paljon aikaa, mutta silti leivästä löytyy runsaasti makua, rakennetta ja juurileivän tapaan ihanaa ilmavaa sitkoisuutta. Leipätaikinaan et tarvitse kuin neljää perusraaka-ainetta, eli vettä, vehnäjauhoja, suolaa ja hiivaa. Taikina vaivataan sekaisin esimerkiksi haarukalla, peitellään ja laitetaan kohoamaan jääkaappiin vähintään 8 tunniksi tai yön yli. Pitkä kohotusaika tekee…

Yhden kulhon voikukkakakku (v,g, vhh)

Ihanaa, kesä on vihdoin täällä! Lämpö, aurinko ja luonnon värit tuntuvat herättävän koko maan koronarajoitusten purun lisäksi taas ihan uuteen alkuun. Toivoa tulevaan on!Mikäs siis olisikaan ihanampi tapa juhlistaa uuden alkua kuin kantaa terassikahvipöytään simppeli kakku, joka huokuu kesän makuja ja värejä?Ja kun muuten sanon simppeli, se ei tarkoita makua vaan tätä: yksi kulho, puuhaarukka…

Vähähiilihydraattinen ja vegaaninen raparperipiirakka

Tämän raparperipiirakan tai ehkä oikeammin -kakun reseptin väsääminen on ollut yhtä vaikeaa kuin lapsena raparperipiirakka-sanan opettelu. Nimi lienee enne, sillä olen aiemminkin taistellut tavallisen raparperipiirakan ohjeen kanssa. Sen rakenteen kun piti olla mehevää, vähän rapsakkaa ja sopivassa suhteessa kirpsakkaa, mutta silti ihanan kermaista ja täyteläistä 😀 Niin, ja sen piti olla juuri sellaista kuin sen,…

Vähähiilihydraattiset tortillat

Tässä julkaisussa käsittelen erilaisten vähähiilihydraattisten -tai ketotortillojen ohjeita ja niiden hyviä sekä huonoja puolia. Kaikki tortillat ovat gluteenittomia ja osa niistä vegaaneja.

Vegaaninen ja vähähiilihydraattinen voikukkahyytelö

Olen joutunut noudattamaan jo muutaman kuukauden ajan vähähiiihydraattista ruokavaliota ja se on ollut minulle, vallattomalle sokerihiirelle ja taikinafriikille valtavan vaikeaa. Onneksi pääni on erittäin food-oriented, joten olen keksinyt KAIKKI keinot, joilla voin herkutella rajoitetullakin ruokavaliolla. Eikös sitä sanotakin, että kriiseissä ja pakon edessä syntyvät kaikki parhaimmat ideat? Tämä ruokavalio on ollut minulle foodie-elämäni pahin kriisi….

Vadelmakombucha

Vadelmakombucha on kaunis ja raikas kesäinen juoma, joka sopii niin arkeen kuin juhlaan. Jos olet jo tehnyt muutaman erän tavallista, mustasta teestä valmistettua kombuchaa, voit alkaa testata juoman eri makuvariaatioita.