Kaskimaa

Hei,

Olen Paula Kaskimaa, tämän sivuston kirjoittaja, kuvaaja, reseptinikkari, koemaistaja ja ylläpitäjä.

Olen intohimoinen kotikokki ja ammatiltani valokuvaaja sekä toimittaja. Näiden kolmen liitosta syntyi Kaskimaan keittiössä -blogi. Tänne kirjaan mieleni aatoksia ruuasta, kirjaan ylös uusia reseptejä ja yritän kehittää koko ajan uusia tapoja tehdä ruokaa.

Haluan tarjota tällä sivustolla myös Sinulle uudenlaisia ideoita kotikeittiöösi – helppoja ja nopeita sekä niitä hieman mutkikkaampia ja enemmän aikaa vieviä projekteja.

Rakastan niin suolaisten kuin makeiden ruokien laittoa ja siksi blogistani löydät reseptejä niihin molempiin.
Olen joskus eksynyt urallani myös baaritiskin toiselle puolen ja siksi blogistani voit löytää myös vinkkejä holillisiin sekä holittomiin juomiin.

Ruoassa intohimon kohteitani ovat leipä ja etenkin leipätaikinat. Kohoavan taikinan maailma on mielestäni äärimmäisen kiinnostavaa!
Viime aikoina olen kuitenkin joutunut luopumaan taikinakokeiluistani hetkeksi oman ruokaremonttini vuoksi. Tällä hetkellä blogin reseptiikka keskittyy enimmäkseen vähähiilihydraattisiin kasvis- tai vegaaniruokiin. Onneksi perheessämme on kuitenkin kolme muuta ”tavallisella” dieetellä olevaa, joten heidän ilokseen teen edelleen kokeiluja taikinoiden ja sokeriherkkujen kanssa. Niitä jaan tietysti myös täällä blogissa.

Toivottavasti löydät blogistani tarvitsemasi tiedon ja avun, jos et, kerro siitä minulle, niin löydän siihen ratkaisun. Lämpimästi tervetuloa blogiini ja nautinnollisia kokkailuhetkiä keittiöösi!

Aurinkoisin terveisin,

Paula