Vanha vohvelirautamme tuli tänä kesänä tiensä päähän. Oli aika hankkia uusi kapistus ja se osoittautuikin ihan aiheelliseksi ostokseksi: enää vohvelit eivät tartu vohvelirautaan kiinni, oli resepti millainen hyvänsä 😀 Uuden raudan myötä vohvelikestit ovat olleet taas arkipäivää meidän perheessämme. Olen maininnut joskus aiemminkin vohvelipersoudestamme täällä blogissa. Innokkaan paistelun tuloksena ovat syntyneet esimerkiksi gluteenittomat ja vegaaniset…
Avainsana: vohvelit
Gluteenittomat ja vegaaniset vohvelit
Voi veljet meidän perhe rakastaa vohveleita! Huushollissamme niitä paistetaan todella ahkerasti – vähintään kerran viikossa ja viime aikoina vähän useammin. Koska jääkaappimme varannot vaihtelevat, joudun usein sumplimaan erilaisia versioita vohveleista. Kun vaihtoehtoja on monia, yritän aina punnita, että mikä niistä onkaan se parhain: Muhkea jenkkityylinen juurivohveli vai rapea ja perinteinen voffeli? Vaikea sanoa, sillä kaikki…
Hapanjuurivohvelit
Hapanjuureen tehdyt vohvelit ovat paitsi maukkaita, myös rakenteeltaan meheviä, ilmavia ja päältä rapeita. Jos haaveilet amerikkalaistyylisistä diner-vohveleista, tämä resepti kannattaa laittaa korvan taakse. Reseptin aikaavievin kohta on hapanjuuren teko, joka täytyy aloittaa kolme päivää ennen pannareiden paistoa. Jos sinulla on jääkaapissa hapanjuuri jo porisemassa, voit ryhtyä kokkailemaan heti. Vaikka hapanjuuren tekeminen on ajallisesti pitkä prosessi,…